Ystävänpäiväkakkuna tänä vuonna toimi Italialainen suklaakakku. Kakku on mud cake tyylinen, mutta hieman kiinteämpi sisältä ja kuoren kuuluu olla kuivan ja halkeilevan näköinen.200 g taloussuklaata
100 g voita
4 kananmunaa
3 1/2 dl tomusokeria
1/2 dl perunajauhoja
2 tl vaniliinisokeria
Sulata suklaapalat ja paloiteltu voi kattilassa vesihauteessa. Laita sulanut seos jäähtymään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri toisessa astiassa vaahdoksi. Lisää keltuaisvaahtoon perunajauhot siivilän läpi ja vaniliinisokeri. Lisää jäähtynyt suklaa-rasvaseos keltuaisvaahtoon. Sekoita lopuksi valkuaisvaahto kumoamalla se keltuaisvaahdon päälle ja kevyillä liikkeillä kaapimalla ja taikinaa nostellen. Taikinaan saa jäädä valkoista hattaraa valkuaisvaahdosta. Voitele ja jauhota uunin kestävä kakkuvuoka. Itse valitsin sydämenmuotoisen vuoan ystäväpäivän kunniaksi (saa nähdä tuleeko vuoalle muuta käyttöä :) Kaada taikina vuokaan ja paista 30-35 minuuttia 175 asteessa. Anna kakun jäähtyä ja koristele se tomusokerilla. Jos haluat tehdä kakkuun sydämenmuotoisen kuvion, leikkaa sydän leivinpaperista ja aseta se kakun keskelle. Levitä tomusokeria siivilällä kakun päälle ja poista lopuksi leivinpaperisydän. Kakun voi myös kumota vuoasta tarjottimelle ja koristella vasta tämän jälkeen. Valmis kakku on sisältä pehmeä, mutta tiivis ja pinnan kuuluu olla halkeilevan näköinen.
Hyvää ystävänpäivää!
Rangpur Lime Scones
-
These lime scones are something special. Made with fragrant Rangpur lime
zest and juice, they’re tender and rustic with golden craggy edges and a
zest-fl...
Ihanan näköistä!!! T. L
VastaaPoistatuo eka kuva näytti ihan kalliolta jossa on kaakaojauhetta, vedeltä ja pikkukiveltä. sitten tajusin että se on kakku. :) tosi hauska kuva.
VastaaPoistaHei.
VastaaPoistaTulinpa katsomaan blogiasi, kun viime viikonloppuna siitä kerroit. Jotenkin tuntui luontevalta tervehtiä tämän suklaakakun kohdalta. =) Näyttää oikein herkulliselta reseptiltä, pitääpä joskus kokeilla. Huomenna aion itse tehdä suklaakakun perinteisellä pätkiskakun ohjeella, mutta testauslistalla on myös "leopardikakku", johon tulee valko- ja maitosuklaata...
Oli hauska tavata ja oli kivat juhlat. Mukavaa kevään odottelua
Päivi
Kiitos kommentista ja kerro sitten ihmeessä millainen pätkiskakusta tuli, kuulostaa hyvältä. Itsekin olen tainut joskus tehdä pätkiskakun ja muistaakseni laitoin silloin liian vähän pätkiksiä, koska ei maistunut tarpeeksi niiltä..hhhmmm
VastaaPoista