lauantai 20. maaliskuuta 2010

Raviolit salviapestolla ja artisokalla

Tänään tapahtui jotain mitä en ollut odottanut. Yleisesti ottaen pidän kaupassa käynnistä ja voisin välillä pyöriä tunteja isoissa k-kaupoissa tutkien niiden loistavia valikoimia. Mutta tänään jouduin kokemaan suuren suuria tuskastumisen hetkiä k-supparissa, jossa ei ollut salviaa, eikä pecorinojuustoa. Kumpikin näistä on minusta nykyisin paljon käytetty ja tunnettu ja siksi olinkin niin ihmeissäni ja hieman pettynyt kauppareissuun. Vielä suuremmaksi yllätykseksi löysin salviaa omasta lähikaupasta, joten tämän päivän kauppapisteet menevät lähikaupalle (mutta olen silti vannoutunut isojen k-kauppojen kannattaja :)

Tämän päiväisen reseptin löysin jälleen Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä. Lehdessä oli paljon muitakin hyvältä kuulostavia pastareseptejä, mutta päädyin tähän, koska olen suuri artisokkien ja peston ystävä, enkä ole ennen kokeillut tehdä pestoa salviasta. Tässä lista aineista mitä tarvitset pastaan, josta riittää kahdelle.

1 pkt (á 250 g) juustotäytteisiä ravioleja
1 prk (á 280 g) latva-artisokkaa
noin ½ dl salviapestoa
koristeluun pecorinojuustolastuja ja pinjansiemeniä

Salviapesto
½ dl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
½ dl raastettua pecorinojuustoa
½ dl raastettua parmesanjuustoa
1 ruukku salviaa
1 tl sitruunamehua
noin ½ dl hyvää oliiviöljyä

Valmista ensin salviapesto. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivassa pannussa. Jätä pinjansiemeniä vähän koristeluun. Laita siemenet tehosekoittimeen. Kuori valkosipuli, raasta juustot, nypi salvian lehdet ja lisää kaikki tehosekoittimeen. Lisää lopuksi sitruunamehu ja oliiviöljy ja sekoita kastike tasaiseksi seokseksi. Pestossa saa olla hieman karheutta, joten sen ei tarvise olla ihan sileää. Keitä raviolit pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta artisokat. Voit paloitella isoimmat artisokat jos haluat. Valuta pasta ja kaada takaisin kattilaan. Lisää artisokat ja oman maun mukaan pestokastiketta (itse laitoin noin ½ dl) ja sekoita varovasti. Annostele pasta lautasille ja ripottele pinjansiemeniä ja juustolastuja päälle.

Tykkäsin tästä pastasta todella paljon. Salviapesto oli hyvää ja kivaa vaihtelua normaalille basilikasta tehdylle pestolle. Ja artisokat toimi raviolien kanssa. Tykätäkseen tästä pastasta täytyy tietysti olla artisokkien ystävä :) Pastan voi tarjoilla myös lämmitetyiltä lautasilta. Laita lautaset 50-70 asteiseen uuniin hetkeksi lämpenemään ja tarjoile pasta niistä.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...