sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sima vappujuhliin

3 sitruunaa
7 l vettä
500 g fariinisokeria
500 g sokeria
n.15 g hiivaa
tilkka vettä hiivan liotukseen
sokeria ja rusinoita pullotukseen

Siman valmistukseen tarvitset ison kattilan. Tällä ohjeella simaa tulee noin 7 litraa. Kaada kattilaan 2 litraa vettä ja raasta kolmen sitruunan kuori sekaan. Anna kiehahtaa. Lisää kiehuvaan veteen sokerit. Sekoita, kunnes sokerit ovat liuenneet. Lisää kattilaan 5 litraa kylmää vettä ja purista 3 sitruunan mehu sekaan. Jäähdytä liemi haaleaksi. Liota noin 15 g hiivaa tilkkaan (n.½ - 1 dl) kylmää vettä. Sekoita hiivaseos haaleaan liemeen. Anna siman käydä kattilassa kannen alla 1 ½ - 2 vuorokautta ennen pullottamista. Pullottamisen aikana lisää pulloihin ripaus sokeria ja muutamia rusinoita. Siivilöi sima pulloihin. Älä pullota kattilan pohjalle jäävää hiivasakkaa. Siirrä suljetut simapullot kylmään. Sima on valmista noin 3 päivän kuluttua.

Itse laitoin siman valmistumaan jo viime torstaina ja pullotin sen lauantaina. Maistoin tänään, sunnuntaina yhdestä pullosta ja sima oli jo lähes valmista. Eli vielä ehdit tehdä siman vapuksi :) Kannattaa antaa siman käydä huoneen lämmössä 2 vuorokautta niin se nopeuttaa siman valmistumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...