lauantai 30. tammikuuta 2010

Eggs Benedict eli uppomunat

Uusin Glorian Ruoka ja Viini -lehti sai viimein aikaan innostuksen kokeilla uppomunia. Ajatus tuntui aluksi lähes mahdottomalta, mutta toteutus onnistuikin yllättävän hyvin - aloittelijan tuuria, täytyy olla :)

Koska uppomunat onnistuivat yllättävän hyvin, päädyin tekemään kolme eri versiota - 2-3 minuutin, 4 minuutin ja 6 minuutin uppomunat.

2-3 minuuttia
4 minuuttia6 minuuttia
valkoviinietikkaa
kananmunia
suolaa
mustapippuria
(leipää)

Uppomunat kypsennetään etikalla maustetussa vedessä yksi kerrallaan. Riko kananmunat omiin astioihin (esim. kahvikuppeihin). Kiehauta noin 3 litraa vettä kattilassa ja sekoita valkoviinietikka kiehuvaan veteen. Pyöräytä vesi kauhalla pyörteiseksi ja kaada kananmuna varovasti pyörteeseen. Anna kypsentyä oman maun mukaan 2-6 minuuttia. Yllä kuvat omista versioistani. 2-3 minuutin oli aika löysä ja jopa valkuainen oli minusta hieman raaka, 4 minuutin oli oma suosikkini ja 6 minuutin taas kypsyi liikaa, mutta oli toisaalta helpoin liikutella ja näyttää kenties ehjimmältä(?) Maku ja koostumus ovat kuitenkin ykkösasiat, joten 4 minuutin uppomuna saa minun ääneni.

Vinkkejä! Koska uppomunat valmistetaan yksi kerrallaan suositteli Glorian Ruoka ja Viini -lehti keittämään toisessa kattilassa vettä 60 asteiseksi ja laittamaan valmiit uppomunat tähän veteen odottamaan seuraavien valmistumista. Etikkavesi saa kiehua, mutta itse yritin pitää kiehumisen jotenkin kurissa, jotta näin paremmin mitä kananmunille keitettäessä tapahtuu ja uskon, että ne pysyivät myös paremmin kasassa. Laske lieden lämpötilaa välillä tai poista kattila liedeltä jos vesi kiehuu liikaa.

Tarjoile uppomunat leivän päällä halkaistuna ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria!

2 kommenttia:

  1. Moikka. Muuten hyvä ja tarkka resepti, mutta Hollandaise kastike, ja kinkku puuttuvat. Eggs Benedictiin kuuluu nämä ja lisäksi jos tarkkoja ollaan, niin paahtoleivän sijaan käytetää Englantilaisia muffinseja. Hyvää ruokahalua:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Itse asiassa jätin hollandaisen ja kinkun pois, koska en uskonut onnistuvani näissä ja yllätys oli suuri, kun totesin näiden valmistuvan aika helposti.. pitääkin tehdä näitä uudestaan hollandaisen ja kinkun kera!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...