keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Punajuuri-jauhelihapaistos

Niin kutsuttua kotiruokaa ei pidä aliarvioida, koska se voi monesti yllättää maukkaudellaan. Tällä kertaa kauden vihannes, punajuuri sai pääroolin ja reseptiä jatkettiin punajuuren hyvällä ystävällä, sinihomejuustolla. Halusin paistoksesta hieman ruokaisamman ja lisäsin vielä jauhelihan reseptiin. Ihan toimivaa kotiruokaa :)

1 kg punajuuria
400 g jauhelihaa
1 sipuli
150 g sinihomejuustoa
2 dl kerma
3 dl maitoa
2 kananmunaa
tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuori ja raasta punajuuret. Paista jauheliha pannulla ja mausta valkopippurilla, paprikajauheella ja suolalla. Kuutioi sipuli pieniksi paloiksi. Sekoita kerma, maito ja kananmunat punajuuriraasteeseen. Mausta seos mustapippurilla ja suolalla. Voitele laakea uunivuoka. Levitä punajuuriseoksesta puolet vuoan pohjalle. Levitä päälle sipuli, jauheliha ja murustettu sinihomejuusto. Silppua päälle reilusti tuoretta timjamia. Levitä päälimmäiseksi loput punajuuriseoksesta. Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti. Anna paistoksen vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...