sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Mansikkainen Prinsessakakku

Juhannuksena tarjoiltiin mansikkaista Prinsessakakkua mökillä. Tämä kakku on hieman helpompi ja nopeampi versio oikeasta Prinsessakakusta, joten tämä sopi mökille loistavasti. Kakku on noin 25 henkilölle, joten pienemmälle porukalle voit puolittaa kaikki aineet.

Pohja
8 kananmunaa
4 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Siivilöi kuiva-aineet taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista noin 15 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Tarkkaile pohjaa, koska uunin tehosta riippuen pohja saattaa valmistua nopeamminkin (ja puolikas pohja tulee varmasti nopeammin). Jäähdytä valmis kakkupohja. Kumoa kakkupohja ylösalaisin ja poista leivinpaperi varovasti. Leikkaa pohja kahteen yhtä suureen osaan.

Täyte
noin 4 dl mansikkahilloa
½ l mansikoita
½ dl mansikkamehua
5 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Murskaa noin ½ l tuoreita mansikoita haarukalla. Sekoita mansikkasose mansikkahillon kanssa ja mausta tarvittaessa sokerilla. Nosta toinen kakkupohja tarjottimelle ja kostuta se mansikkamehulla (tähän sopisi varmasti mikä vaan marjamehu). Itse ostin pienen mansikanmakuisen trip-mehun. Levitä mansikkaseos pohjan päälle. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä kermaa (n. 1/4 kermasta) mansikkaseoksen päälle tasaisesti. Nosta toinen kakkupohja päälle. Kostuta ylempi kakkupohja mansikkamehulla. Levitä ylimmän pohjan päälle ja reunoille loput kermavaahdot.

Pinta
400 g vaaleanpunaista marsipaania
tomusokeria

Marsipaani myydään yleensä 200 g paloissa, joten itse kaulin 2 x 200 g marsipaania isoiksi levyiksi kakun päälle. Marsipaanit voi myös yhdistää, mutta kakusta tuli sen verran iso, että yhden kokonaisen levyn käsittely olisi ollut aika haastavaa. Eli kauli marsipaani kakun levyikseksi, ohueksi levyksi niin, että se riittää reunoille asti. Nosta marsipaanilevyt varovasti kakun päälle ja painele marsipaani reunoista tiiviiksi. Leikkaa ylimääräiset reunat pois ja nosta kakku jääkaappiin. Ylimääräiset marsipaanit voi käyttää kakun koristeisiin. Itse huomasin, että kakku valui hieman reunoista, joten tein reunoihin koristeeet. Siivilöi kakun pintaan tomusokeria ennen tarjoilua.

Hip hei Juhannuksena oli taas kivat juhlat ja kakkukin oli hyvää - kiitos kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...