sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Juustofondue-ilta

Mont d'or on lehmänmaidosta valmistettu Ranskassa ja Sveitsissä tuotettu juusto, jota nautitaan fonduen tapaan. Tämä on kausi juusto, jota Suomesta saa lokakuusta maaliskuulle. Ainakin Stockmannin Herkku myy juustoa, mutta varmaan myös hallien isoimmat juustomyyjät. Itse tutustuin tähän juustoon Hollannissa, mutta onneksi seurueessa oli myös ranskalainen henkilö, joka tiesi kertoa, että tämänlainen juustofondueateria on ranskassa erittäin suosittu.

n.500 g Mont d'or -juustoa
½ - 1 salottisipuli
timjamia
mustapippuria
valkoviiniä

tarjoiluun
tuoretta leipää
kasviksia (kurkkua, porkkanaa, selleriä)
tai mitä vaan haluaa juustoon dippailla

Juusto valmistetaan uunissa omassa rasiassaan. Kaiva juuston keskelle kuoppa. Sirottele kuopan pohjalle timjamia ja mustapippuria. Pilko salottisipuli pieniksi paloiksi ja lisää se kuoppaan. Kaada päälle tilkka valkoviiniä. Laita juustorasian kansi päälle. Kääri juusto folioon ja paista 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Poista folio ja nosta juusto pöytään. Tarjoile juuston kanssa kaikkea mitä haluat tai voit juustoon dipata, eli ainakin tuoretta leipää ja erilaisia, pilkottuja kasviksia. Yhdestä juustosta riittää kahdelle, jos lisukkeet on ruokaisia. Juuston voi tarjoilla pääruokana tai alkuruokana.

Aivan mielettömän helppoa ja hyvää!!!!!!!

Minttu-suklaamousse
Juustofondue-illan kruunaa mintun makuinen suklaamousse. Suklaamoussea voi valmistaa muutamalla tavalla. Itse olen tehnyt suklaamoussea usein ilman liivatteita käyttäen kananmunia ja kermavaahtoa. Toinen tapa jota olen käyttänyt on lisätä liivatetta suklaamousseen, jolloin siitä tulee kiinteämpi. Olen nähnyt ja lukenut mintunmakuisista suklaamousseista, joissa käytetään marianne-karkkeja tai muita vastaavia millä mintun maku saadaan. Itse halusin tällä kertaa myös mintun makua mousseen, mutta tässä suklaamousessa maistuu minttukarkkien sijaan tuore minttu.

200 g tummaa suklaata
n. 30 g voita
2 keltuaista
tuoretta minttua
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
2 liivatelehteä
tilkka vettä

Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä kattilassa. Jäähdytä seosta hetki ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan nopeasti vatkaten. Nypi reilu kourallinen tai pari mintunlehtiä mortteliin ja hiero lehdet tahnaksi. Lisää minttutahna suklaaseokseen. Vaahdota kuohukerma ja valkuaiset erikseen. Sekoita kermavaahto jäähtyneeseen suklaaseokseen. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi. Purista liivatteista vesi ja liota liivatteet kuumaan veteen. Lisää seos mousseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto. Kaada mousse annosmaljoihin ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

2 kommenttia:

  1. Hei,

    törmäsin tähän sivustoon kun olin etsimässä mistä voisi tätä Mont d'or juutsoa saada suomessa. Itse tykkään tästä fonduesta enemmän pottujen ja leikkeileitten (esim rosette, ilmakuivattua kinkkua ym) kanssa racletten tapaan . Bon appétit

    T, Suomeen eksynyt toivoton ranskalainen joka kaipaa hyviä juustoja ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, pitääkin seuraavaksi kokeilla tätä potuilla ja ilmakuivatulla kinkulla :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...