sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Pesto-vuohenjuustokierteet

Tässä helppo suolainen cocktail-pala illanistujaisiin tai muuten vaan pikku purtavaksi. Täytteenä näissä on itse tehty pesto, jonka voittanutta ei ole, eli tee pesto ehdottomasti itse! Viimeksi tein pestoa pastan kanssa. Sama hyväksi todettu pesto-ohje tuli tähänkin tehtyä.

500 g voi- tai lehtitaikinaa
n. 2 dl pestokastiketta
150 g pehmeää vuohenjuustoa
1 kananmuna

Tähän voisi myös tehdä itse taikinan, mutta itsellä sattui olemaan valmis taikina pakastimessa, joten tällä kertaa käytin sen. Sulata taikinalevyt. Valmista pestokastike. Sekoita pestokastike ja vuohenjuusto. Kauli levyt suorakaiteen muotoisiksi, noin kolminkertaisiksi alkuperäiseen kokoon nähden. Levitä täytettä taikinalevyille noin levyn puoleen väliin asti. Kääri levyt rullalle ja kostuta reuna, jotta taikina tarttuu kiinni. Voitele rullat kananmunalla ja leikkaa noin 2 cm paksuisiksi paloiksi. Paista paloja 225-asteisessa uunissa noin 13 minuutttia. 

5 kommenttia:

  1. Nää on mahtavia!! Ja niin helppoja tehdä. Sun soppakuurista tuli mieleen, että sopis hyvin keiton kanssa tarjottavaksi. t. Heli

    VastaaPoista
  2. On muuten herkullisen näköisiä!! Nam!! :)

    VastaaPoista
  3. Vaikka omat ei ihan samalta näytäkään kuin kuvassa olevat, niin ovat silti ehkä parasta mitä tässä keittiössä on valmistettu..vei kielen mukanaan ja nyt jännittää maltanko jättää näitä ollenkaan sunnuntain brunssille..:)

    VastaaPoista
  4. Kannattaa huomioida, että juusto on jo itsessään suolainen, jolloin peston suolaisuutta kannattaa harkita. Ihana ohje, herkullinen blogi, kiitos:)

    VastaaPoista
  5. Juu aivan, kannattaa maistaa juustoa ja tietysti myös pestoa tehdessä sitä!!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...