keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Välimerelliset focacciat

Tyhjensin taannoin jääkaappia ja sieltä löytyi paljon välimerellisiä purnukoita, kuten oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja jne. Päätin laittaa nämä kaikki yhteen ja tehdä focacciaa muffinssipellillä.

n. 7 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
n.3 dl lämmintä vettä
3-4 rkl oliiviöljyä
kourallinen pilkottuja oliiveja
kourallinen pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
kourallinen pilkottuja kirsikkatomaatteja
1 pilkottu valkosipulinkynsi
silputtuja basilikanlehtiä
pinnalle merisuolaa, basilikanlehtiä, rosmariinia, oliiviöljyä

Voitele 12-paikkainen muffinssivuoka kevyesti öljyllä. Sekoita jauhot, suola ja kuivahiiva kulhossa. Tee jauhoseokseen keskelle kuoppa ja mittaa siihen lämmin vesi, oliiviöljy, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, kirsikkatomaatit, valkosipuli ja silputtuja basilikanlehtiä. Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Leivo taikina tangoksi ja paloittele 12 osaan. Nosta palat muffinssivuokaan ja peitä leivinliinalla. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja nosta pelti kohoamaan uunin päälle noin 30 minuutiksi. Revi muutamia basilikanlehtiä mortteliin merisuolan kanssa ja hiero ne tahnaksi. Sekoita joukkoon oliiviöljyä. Painele muffinssien pintaan sormella reikiä ja täytä ne basilikatahnalla. Hiero pintaan vielä loraus oliiviöljyä, merisuolaa ja rosmariinia. Paista leipiä noin 15 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Sä oot niin paras kaikkien cocktail herkkujen väkertäjä!! Seuraavat kotijuhlat kun järkkään, palkkaan sut ruokahommiin. varma juttu :-) t. Heli

    VastaaPoista
  2. Todella kivoja pikkupurtava reseptejä!! Lisää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...