perjantai 18. marraskuuta 2011

Lohturuokaa: Olkaa hyvä!

Marraskuun ruokahaasteen teemana on Lohturuokaa. Järjestäjänä toimii Kulinaarimuruja. Miettiessäni aihetta tulivat mieleeni Roquefort, viikunahillo ja suklaa, joten tuntui vain luonnolliselta maistaa näitä yhdessä.

Suklaakakku Roquefortilla ja viikunahillolla

Pohja
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
½ perunajauhoja
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
½-1 dl pähkinöitä (pekan- ja saksanpähkinöitä)
korppujauhoja ja voita uunivuokaan

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Yhdistä kaikki kuiva-aineet. Murskaa pähkinät. Sekoita kuiva-aineet ja pähkinät varovasti taikinaan. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisessa uunnissa noin 30 minuuttia. Jäähdytä pohja ja leikkaa se kolmeen osaan. Omat pohjan palani eivät pysyneet täysin koossa, mutta sillä ei ole minusta väliä, koska palat voi silti koota kerroksiksi kakkuun.

Täyte ja kuorrutus
100 g Roquefort-juustoa
viikunahilloa
150 g taloussuklaata
2 dl Flora Vispiä
espressokahvia
tuore viikuna

Aseta yksi kakkupohjan pala tarjoiluastiaan. Kostuta pohja jäähtyneellä espressokahvilla. Levitä päälle viikunahilloa ja murusta hillon päälle juusto. Asettele tämän päälle toinen pohja. Kostuta pohja taas espressokahvilla. Kostuta pohjaa kunnolla, jotta kakusta tulee mehukas. Sulata kattilassa suklaa ja anna sen jäähtyä hetki. Vaahdota Flora Vispi. Sekoita sulanut suklaa Flora Vispin sekaan tasaisesti. Tästä määrästä riittää helposti kakun täytteeseen ja päälle. Levitä täytettä kakkupohjalle. Asettele päälle vielä viimeinen kakkupohja ja kostuta sekin hyvin. Kaada lopuksi suklaakerma kakun päälle. Koristele tuoreella viikunalla.

Aika mielenkiintoinen ja mehukas kakku tuli!!!! Itselleni on aina toiminut suolaisen ja makean yhdistelmä ja hyvin toimi tälläkin kerralla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...