perjantai 4. joulukuuta 2009

Jouluillallinen - parhaat palat

Tänä vuonna tuli ensimmäistä kertaa tehtyä itse jouluruokia. Tämä siksi, että olen reissussa koko joulun ja näin ollen ainut tapa päästä käsiksi jouluruokiin oli valmistaa ne itse - tässä lopputulos!

Täytetyt kananmunat
10 kananmunaa
1/2 lohipasteija tuubista
suolaa
valkopippuria
tilliä
(puolukoita tai karpaloita)

Keitä kanamunat koviksi ja anna niiden jäähtyä. Kuori ja halkaise kananmunat ja poista keltuaiset. Sekoita keltuaisiin noin 1/2 lohipasteija tuubista ja hieman suolaa ja valkopippuria. Täytä kananmunan puolikkaat tahnalla ja koristele tillillä ja halutessa puolukoilla tai karpaloilla.

Rosolli (6-8 annosta)
Kuutioi kuoritut sipuli, porkkanat, perunat, etikkapunajuuret, omena ja maustekurkku. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Voit halutessa lisätä Rosolliin kuutioitua sillifileetä. Valmista kastike. Vaahdota kerma ja mausta se punajuuriliemellä, omenaviinietikalla, suolalla, sokerilla ja valkopippurilla.

1 sipuli
3 keitettyä porkkanaa
3 keitettyä perunaa
3 etikkapunajuurta
1 maustekurkku
1 omena
suolaa
valkopippuria

Rosollikastike
2 dl kuohukermaa
1 rkl (omena)viinietikkaa
1 rkl punajuurilientä
valkopippuria
suolaa
sokeria

Imellytetty perunalaatikko (6-8 annosta)
Pese perunat ja keitä ne kuorineen. Kuori perunat kuumina ja soseuta ne. Sekoita ruokalusikallinen vehnäjauhoja perunasoseeseen kahden tunnin välein. Viimeisen ruokalusikallisen jälkeen jätin peitetyt perunat imeltymään yön yli lämpimään paikkaan. Sekoita seuraavana päivänä pehmeä voi, suola ja siirappi perunasoseeseen. Lisää soseeseen niin paljon maitoa, että siitä muodostuu puuromainen seos. Kaada seos voideltuun, korkeaan uunivuokaan ja paista uunin alatasolla 150 asteessa noin 3 tuntia.

1 1/2 kg soseutuvia perunoita
3 rkl vehnäjauhoja
75 g voita
5 dl täysmaitoa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia

Jouluinen jälkiruoka
Jouluinen jälkiruoka koostuu Marianne-puolukkarahkasta, pipareista ja puolukoista ja on aivan mielettömän hyvää :)
2 dl kuohukermaa
1 prk rahkaa
3-4 dl puolukoita
pussi Marianne-murskaa
(vanilliinisokeria)
(sokeria)
pipareita

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka, puolukat, Marianne-murska ja sokeria oman maun mukaan. Itse pidän hieman happamista herkuista ja Marianne-murskan ollessa aika makeata, ei rahka tarvitse välttämättä sokeria ollenkaan. Murskaa pipareita annosmaljojen pohjalle muutama per annos ja kaada rahkaa päälle. Murskaa pipareita vielä toinen kerros, kaada rahkaa päälle ja lopuksi vielä puolukoita koristeeksi - todella helppo ja raikas jouluinen jälkiruoka!

Kokonaisuudessaan jouluillallisella tarjoiltiin myös graavilohta, mätiä, smetanaa ja sipulia, lanttu- ja porkkanalaatikoita, saaristolaisleipää (ohje löytyy blogista) sekä peurapaistia, mutta valitsin blogata ne, jotka minusta onnistuivat parhaiten. Ensi jouluna uudet kujeet!

Merry Christmas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...