maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannuspöydän lisukkeet

Juhannuspöydän lisukkeiksi grilliruoan kanssa tehtiin japanilainen coleslaw-salaatti ja makeahko kaprismaustevoi. Coleslawta tuli tehtyä niin iso annos, että sitä riitti koko juhannuksen yli ja epäilyistä huolimatta salaatti vaan parani loppua kohden.

Japanilainen coleslaw
n.700 g valkokaalia
n.500 g punakaalia
4 porkkanaa
6-8 retiisiä
4 kevätsipulia
1 dl vettä
1 dl riisiviinietikkaa
3 rkl seesaminsiemenöljyä
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
4 rkl soijaa
2 rkl ruokosokeria
suolaa
mustapippuria
koristeluun seesaminsiemeniä

Pilko kaalit ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Pilko porkkanat, retiisit ja kevätsipulit kaalien sekaan. Kiehauta kattilassa vesi, etikka, sitruunamehu, soija, sokeri, suola ja mustapippuri. Lisää seokseen öljyt ja levitä kastike tasaisesti kaalien päälle. Anna maustua yön yli. Jos nestettä tuntuu olevan paljon, voi sitä valuttaa hieman pois. Annos on todella iso, joten pienelle porukalle kannattaa ainakin puolittaa annos. Koristele annos seesaminsiemenillä.

Kaprismaustevoi
200 g kirnuvoita
35 g kapriksia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl Dijon-sinappia
2 rkl hunajaa
1 tl sitruunan raastettua kuorta

Hienonna kaprikset veitsellä. Pilko valkosipulit pieniksi paloiksi. Sekoita kaprikset, valkosipulit, sinappi, hunaja ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita mausteet pehmeän voin sekaan. Muotoile voista pyöreä maustevoi, kääri se kelmuun ja laita pakastimeen. Maustevoi kannattaa tehdä edellisenä päivänä ja ottaa se ajoissa pöytään ennen tarjoilua, jotta siitä saa leikattua paloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...