lauantai 2. huhtikuuta 2011

Raviolit aurinkokuivatulla tomaatilla ja paahdetulla parmankinkulla

Tässä super raviolit, joissa on maut kohdallaan. Tein taas saman, hyväksi todetun tuorepastan, jonka muotoilin ravioleiksi. Aluksi tarkoitus oli täyttää raviolit aurinkokuivatuilla tomaateilla ja parmankinkulla, mutta en keksinyt miten saisin kinkun raviolien sisälle parhaassa muodossa. Niimpä tomaatit menivät sisälle ja kinkku paahdettuna raviolien päälle. Tästä määrästä tulee kahdella lounas pastat.

Tuorepasta
n. 3 dl durum-jauhoja
1 tl oliiviöljyä
2 kananmunaa
ripaus suolaa

Mittaa jauhot keoksi työpöydälle. Tee jauhokekoon kolo, riko kananmunat siihen ja lisää suola ja öljy. Sekoita jauhot sormin kananmunien sekaan ja alusta taikinasta kimmoisaa. Kääri valmis taikina kelmuun ja laita ainakin muutamaksi tunniksi tekeytymään jääkaappiin, mielellään yön yli. Muotoile pasta pastakoneella tai kaulimalla ohueksi levyksi, josta voit leikata noin 5x5 cm neliöitä. Itselläni ei ole pastakonetta, joten tein tämän kaulimella. Leikkaa kaulittu taikina neliöiksi ja lisää täytettä noin 1 tl per neliö. Taita pastaneliö kahtia ja painele reunat haarukalla kiinni. Keitä runsaassa suolalla maustetussa vedessä noin 3-4 minuuttia.

Täyte
kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja
2 salottisipulia
pieni pala punaista chiliä
öljyä tomaattipurkista
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko sipulit. Pilko chili. Kuullota sipulit ja chili pannulla tilkassa tomaattipurkin öljyä. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Kuivaa kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja öljystä ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen.

Annoksiin lisäksi
1-2 parmankinkku siivua per annos
parmesan-raastetta
suolaa
mustapippuria

Asettele parmankinkku siivut leivinpaperin päälle pellille irrallaan toisista. Paahda siivuja 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Kinkuista on tarkoitus tulla todella rapeita. Jäähdytä kinkut ja murskaa ne sen jälkeen pienemmiksi paloiksi. Sekoita valmiin pastan sekaan reilusti parmesania ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Annostele pasta lautasille ja levitä parmankinkut annoksien päälle.

Annos voi muuten olla aika tulinen, riippuen miten paljon chiliä laittaa raviolien täytteeksi. Itse laitoin reilusti ja silti kaikki raaka-aineet maistui oikein hyvin ravioleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...