
Pohja
250 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
6 dl vehnäjauhoja
Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää keltuaiset ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja pyörittele se yhdeksi isoksi palloksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään noin tunniksi. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan ja kauli osat leivinpaperin päälle noin 20 x 30 cm kokoisiksi levyiksi. Paista osat yhtä aikaa (jos mahtuvat pellille) tai erikseen 175 asteessa noin 15 minuuttia (jos kaulit levyt todella ohuiksi pienempikin paistoaika riittää). Anna pohjien jäähtyä.
Täyte
vadelmahilloa
Levitä toisen jäähtyneen pohjan päälle vadelmahilloa. Nosta toinen pohja varovasti päälle.
Kuorrutus
3 ½ dl tomusokeria
noin 3 rkl sitruunamehua
punaista elintarvikeväriä
Kuumenne sitruunamehu. Sekoita sitruunamehua muutama tippa kerrallaan tomusokeriin niin kauan, kunnes seos on kiinteää tahnaa. Sekoita joukkoon muutama tippa elintarvikeväriä. Levitä kuorrute nopeasti leivoksen päälle. Laita koko leivos jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Leikkaa pieniksi leivoksiksi terävällä veitsellä.

ihanan näköisiä!!!! T. Leena
VastaaPoistaJos yhdyssanat tuottaa vaivaa, täältä saa vinkkiä.
VastaaPoistahttp://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.1.html
Ja kansallisuudet pienellä alkukirjaimella. :)
Tämä ystävällisenä neuvona kaunista kieltämme kohtaan ja myös tekstin ymmärtämistä helpottamaan. Muuten tosi kiva blogi.
Kiitos vinkistä, pitää käydä katsomassa tuo sivu :)
VastaaPoista