tiistai 6. maaliskuuta 2012

Sabayon vaahterasiirapissa marinoiduilla marjoilla, marengilla ja keksinpaloilla

Sabayon on ollut minulle aika vieras jälkiruoka, johon nyt lähdin tutustumaan. Heti täytyy myöntää, että tässä oli jotain aloittelijan tuuria, koska onnistumisaste oli todella korkea ja en edes muista koska viimeksi olen tehnyt yhtä hyvän jälkiruoan (täytyy olla tuuria :)...

Tässä annoksessa on monta komponenttiä, jotka kasataan tarjoiluastioihin päällekkäin. Itse Sabayon on viinivaahtokastike ja lähdin rakentamaan tätä HS:n reseptin pohjalta.

Sabayon (4 hlö)
3 keltuaista
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl valkoviiniä
2 cl Cointreau-likööriä

Tämän lisäksi tarvitset annoksiin:
muutaman Digestive-keksin
pakastemarjoja (erilaisia)
vaahterasiirappia
pieniä marenkeja (marengit voi ostaa tai käyttää hyväkseen Sabayonista jäävät valkuaiset ja tehdä itse)

Marengit (tästä määrästä tulee marenkia muutama pellillinen, paljon enemmän kuin reseptiin tarvitaan)
3 valkuaista
1 dl sokeria

Aloitin annoksien valmistamisen marinoimalla pakastemarjat. Tähän käytin mansikoita, vadelmia, mustiaviinimarjoja ja mustikoita. Sulata marjat ja pyörittele vaahterasiirapissa. Jätä marjat jääkaappiin maustumaan. Toiseksi valmistin marengit. Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan kahteen kulhoon. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri pienissä erissä vaahdottamisen lopussa. Pursota leivinpaperin päälle pellille pieniä marenkiruusuja ja paista 120-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Paistoaika riippuu täysin siitä minkä kokoisia marenkeja teet, joten tarkkaile niitä, koska ne palaa helposti. Voit myös laskea vähän lämpötilaa ja paistaa hieman pidempään. Marenkeja tulee kolmesta valkuaisesta muutama pellillinen, mutta tähän reseptiin tarvitset vain kourallisen niitä. Jäähdytä marengit. Tämän jälkeen murustin Digestive-keksit annosmaljojen pohjalle.

Ja sitten on aika siirtyä itse Sabayonin tekemiseen. Vaahdota sokeri ja keltuaiset kulhossa. Laita kulho vesihauteeseen ja lisää valkoviini ja likööri pienissä erissä. Vatkaa seosta koko ajan. Kastike alkaa pikku hiljaa saostua, tosin itselläni kastike ei saostunut paljon, mutta luulen, että se pienikin riitti. Kastikkeen pitäisi olla ilmavaa ja kuohkeaa. Lisää annosmaljoihin marinoituja marjoja, sabayon-kastiketta ja marenkeja kerroksittain. Tarjoile heti.


Itse olin tehnyt Sabayonin hieman etukäteen, mutta se ei liene tarkoitus. Kastikkeesta alkavat eri ainesosat erottautua jos sen antaa olla. Hyvää tästä silti tuli(tosin jouduin vatkaamaan kastiketta hetken ennen tarjoilua, jotta se oli kuohkeaa), mutta tarkoitus lienee tarjoilla kastike heti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...