torstai 2. joulukuuta 2010

Lihamakaronilaatikko

Pitkästä aikaa tuli taas tehtyä kotiruokaa ja onneksi aloin puhua tästä työkaverin kanssa, koska muuten en olisi muistanut, että tätäkin ruokaa voi tuunata parempaan (maukkaampaan) suuntaan.

Lihamakaronilaatikko
200 g Mustapekka mustapippurituorejuustoa
6 dl maitoa
2 kananmunaa
1 ½ l vettä
2 lihaliemikuutiota
400 g makaronia
400 g jauhelihaa
1-2 sipulia
2-3 rkl lihafondista
3 tl tomaattipyrettä
tabascoa
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
valkopippuria
paprikajauhetta
suolaa

Kiehauta maito kattilassa ja sulata sekaan tuorejuusto. Anna seoksen jäähtyä kunnolla. Keitä makaronit lihaliemikuutioilla maustetussa vedessä kypsiksi. Paista jauheliha pannulla. Lisää sekaan pilkotut sipulit ja mausta seos lihafondiksella ja tomaattipyreellä. Lisää varovasti tabascoa ja purista sekaan muutama valkosipulinkynsi. Mausta vielä pippureilla ja paprikajauheella. Sekoita jäähtyneeseen maito-juustoseokseen kananmunat ja ripaus suolaa. Voitele uunivuoka ja levitä siihen puolet makaroneista. Lisää päälle jauhelihaseos ja loput makaronit. Kaada päälle maito-juustoseos. Paista lihamakaronilaatikkoa 200-asteissa uunissa noin 40 minuuttia.

Tämä on muuten Mustapekka-juuston ystävien lihamakaronilaatikko, koska voin sanoa, että koko keittiö tuoksui Mustapekalta, kun otin laatikon uunista ja maku on todella juustoinen ja pippurinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...